| |
|
|
|
06.05.2008 ORVOKKI, KAUNOKKI JA RÄYSTÄSPÄÄSKY
Tsau!
Liukkosen Lassi soitti Radiosuomipopilta ennen aamukuutta ja muistutti, että
huomenna keskiviikkona 7.5.08 klo 19:00 RadiosuomiPOPstagella
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu.
Ilmeisesti Lauri mittailee vanhoja, menneitä ja tulevia.
Minä meen ja mittaan vesivehnän alkiojuurta...
Multakoura Ralli
03.05.2008 PIÄNI LOMAOPAS !
Nyt haukkaava sydän, ailahteleva mieli, löytyvä sielu, raihnaanen lihas, kovettunut kantapää ja levotoon keväisesti pälyilevä silmä lepää.
Lainehdin Kaskisten takamailla Holmarnan-lahden puolivälissä. Paatti on tukevasti ankkurissa ja meikäläänen, ens kertalaanen merisilli on ollut välillä paniikissa, välillä onnesta soikeanpunaasena.
Kokemattomaksi, vaaleanvihiriäksi paatintallaajaksi on kaikki mennyt suhteellisen hyvin. Vain kerran oon rysähyttäny venhon rantalaituriin. Ylimäärääset ulokkeet, jotku "fenderit" lähti irti mutta ei ruuhi kuitenkaan uponnut. Laiturin kohtalokas kohtaaminen oli jo toisella lähestymisellä... kolomas laiturin tapaaminen odottaa edessäpäin.. Onkahan viimeenen reissu?
Joku kokenut merinallekarhu kyllä neuvoi että venhoilu on kuin elämä yleensä. Se kuulemma opettaa. Mä en oo huomannu..
Sitä olen kyllä ihmetelly. saako tätä seilaamis hommaa tehdä tosiaankin ilman minkään valtakunnan ajokorttia ja vielä puoli humalassa ? Nyt ei tee mieli edes rohkaisuryyppyä. Näin avuttomaksi en oo ittiäni kokenut sitte pyörällä ajon opettelemisen.
Mä en pitkää virttä alakaa nyt veisaamahan, sen verran koho näykkii kimmeltävässä lahdenpohjukassa.Nyt ollahan lomalla!
Me kerätään karpaloita, varustellaan bussia, pidetään mielikuva harjoituksia, hathajoogatreenejä, syödään kuusenkerkkiä, tutustutaan lähimmäisiin, ajetaan taloohin muuttaneet muukalaiset pois, uutetaan voikukkateetä kevään ensilehdistä ja tietenkin opetellaan navigoimaan tulevaa. Kartat on ollu välillä hukassa vähä jokaasella osa-alueella.
"Tuhannenpäreinä"- kiertue odottaa. Siinä kattotahan kesäisen triahlonin parantava voima!
JOENSUU, VARKAUS, HELSINKI *2 23-26.4-2008
Joensuussa käyläästihin autokauppiahan bileissä, Kimmelin houstaaja sai taas meirät palvelusta sekaasin.
Varkaudessa käytihin löylyyttämäs pienemmät firmat alalautehille. Eka kerta Varkaudessa, torstai ja aivan järjetöön meno. Tuli mielehen, mitähän se paperitehdas oikeen tuprauttaa kaupungin ylle?
Me tullahan saunomaan toistekki !
Helsingissä, siinä Simonkadun viereisessä "Tavastiaksi" kutsutussa soittovenevajassa rykäästiin viimeiset verkon heitot. Vaha levisi helposti ja venecleanerikin räjäytti helposti viimevuotiset sinilevät bändinpohjasta. Kanttakuurattiin ankarasti välillä nelinkontin ja saatiin kuin saatiinkin alkuperäinen tiikkipuukansi näkyville.
Vielä kun yleisöahvenet haukkoivat henkeään ilosesti näykkien ja komeita selkäeviään terhentäen, mikäs siinä oli kevätkeikkapörriäistä lopettaa.
Levyyhtiön rakkahat levyjenprässärit muistivat meitä neljällä hohtavalla huoneentaululla. Tuli triplaplatinaa, tuplaplatinaa, yksinkertaasta platinaa ja vielä kultalevyt parista sinkusta.
KIITOS, KIITOS, KIITOS JA KIITOS RAKKAHAT KULTAKIMPALEHET.
Te olette vaskooleillanne huuhtoneet meikälääset, pienet ruttuuset hipun palaset omiksenne. Ilman teitä olisimme kasa soraa tunturipuronvarressa.
Jumankauta, tämä muovikippo on ajelehtinut melekeen rantahan. Mä kyllä muistin ettei ankkuria saa heittää vetehen, vaan laskea kauniisti. Solmuja en osaa ollenkaan. Laivat kuulemma eteeneekin solmuissa, voi jesus ku on vaikiaa.
Rannassa ollaan ja ankkuri lepää poukamanpohjassa.
Nyt ei tressaa enää mikää !
Näkemisiin ja kuulemisiin. Toivoo koko revohkan puolesta. S.E. Ralli
23.04.2008 KYLYMÄÄ ON TALVEN KESÄ !
Petäjävedellä kaahataan. Bussissamme tuoksuu kevät. On kuin palvaamon savustusuunissa matkustaisi. Tuli eileen vähä kuloteltua..
Ojanpyörtänöitten polttaminen on kyllä maailman mukavinta hommaa. Savun tuoksu sieraimissa ja sireenien ujellus korvissa ovat varmat kevään merkit. Paloautot kirmaavat sammuttelemaan ruohikkopaloja ja kylänmiehet yrittävät suojella latojaan ja talojaan liian innokkailta savustajilta. Aina joku neropatti keksii poistaa kivijalkaa rumentavat ruohontupsut polttamalla...
Kevätkulotus on kuin keikan soittelua parhaimmillaan. Sama jännitys ja orastava pelko ilmassa, mihin tämä roihu tästä karkaa?
Lavalla ja sen edessä on lakoontunutta, auringon kuivattamaa, ruutikuivaa ruokoa. Yksi tulitikku ja fatam!
Tuli karkaa myötätuuleen lujenpaa kuin ehtii perässä juosta. Liekit haukkovat ympärillä olevaa ilmaa ja koko homma meinaa kaatua omaan mahdottomuuteensa.Kauhun sekaisten minuuttien jälkeen tarkastellaan tuhoja yhdessä palopäällikön ja nimismiehen kanssa..
Joskus kulo ei syty, ei sitten millään, Tikut loppuvat askista. Olki on vain pinnalta kuivahtanutta, alla makaa märkä, liikaa nauttinut ruoho. Paksu savu nousee eetteriin, liekkejä vain ei näy missään.
Tästä jää muistoksi vain savupökäle taivaalle joka ei liiku.
Joskus, mutta harvoon poltetaan porukkaa hallitusti vastatuuleen. Homma luonaa ja maa mustuu kauttaaltaan, Maa lämpiää nopeasti kasvaakseen uuteen, vielä erellisvuottakin rehevämpään kukoistukseen.
Sehän tässä hienointa onkin, kun ei koskaan tiedä kuinka lopulta käy.
Jokainen kai tavallaan elämänsä kulottaa...
Mä voisin ruveta koska vain Teuvankunnan viralliseksi ruohonpolttajaksi !
LAHTI ALEXPARK 16.4.2008
Alexparkki löytyi torin laidalta. Perus meisinki. Oltihin perinne myöhässä ja kiiruhulla kannettiin vermeet ruotsinlaivaa muistuttavalle lavalle.
Lahtelaiset olivat vieneet hyppysukset kaniin ja ostaneet joukoittain lippuja keikallemme. Keskiviikkona Lahti kuhisi kuin Nykäsen Matti parhaina aikoina. "Se" visusti mielessä, mutta hypätään nyt ensi...
17.4.2008 TURKU KOOMA
Torstaina Turuus ja keikan järjestäjä ahneuksissaan oli laittanut lipun hinnaksi 20 €
Tänään ei tuu ketää, tuumailtiin. Karteekit heiluen valmistauduttiin iltayskääsyhyn.
Vaan ei se vanaha pääkaupunkimme pettänyt tälläkään kertaa.
Aamulla Aurajoen rannassa olleet saaristolaislimpun myyjät ihmettelivät Naantalin aurinkona hymyilevää, Raision risteyksissä eksyksissä olevaa kitaristinplanttua keväisillä kalamarkkinoilla.
Kaksi limppua 10 eurua, slurps!
18.4.2008 JÄRVENPÄÄ RIVOLI.
Järvenpään Rivoli mainosti itseään erilaisena hotelliravintolana. Sitä se totisesti olikin. Näin hymyilevää, palvelevaa ja iloista henkilökuntaa en ole nähnyt suomessa missään. Hommat pelittivät, asiat tapahtuivat ilman sen kummenpaa koomailua. Esiintymispaikkakin oli hyvä. Yleisö ja bändi näki toisensa, se on aina välillä positiivista..
Rivolista jäi muisto syrämen perukoille. Kiitokset henkilökunnalle ja kaikille paikalla olijoille. Hiano ilta!
RAUMA 19.4.2008 Joku pallooluhalli.
Lähtö Raumalle Järvenpäästä ennen veturintöytäisemää. Oltihin jo kello 13 pelipaikalla. Taas oli järjestäjät isoolla liikkeellä. Sanotaan ny että, oli valtavat puitteet Raumal. Raum on aina Raum!
Itse keikkka oli trakikoominen Turkkalais -koulukuntaan kuulunut, hikeä ja suolenpätkiä sisältänyt näytelmä.
Rummut raikuivat ja paukkuivat joka monitorista viittäsataa, mitään muuta ei sitten kuulunutkaan. Soiteltiin ulkomuistista Rauman ulkosuistoja tulvoittanut soittojolla.
Tuolla lavasaundilla ei todellakaan pitsiä nyplätä. Paksua, harmaata, kantapää vahvistettua ja pirun lämmintä villasukkaa pukkasi Raumanurheelupuiston kevät iltaan.
Loppukaneettina löin vielä ittiäni kitaralla päähän. Sitä vain on kuolematoon lavalla..
Kärjen Jarin rekka tuli justihin vastahan. Häkärinteitten kohdalla Hankasalmella ajetaan.
Pysähdyttiin ottamaan rankoja kyyttihin bussipysäkiltä. Se on sen verran kylymää tämä talaven kesä !
Moiiiii !
16.04.2008 REISSURUSINOITA !
Lahtikaupungin urbaanit rullaluistelijat ottivat yhteyttä ja pyysivät meitä rasvailemaan skeittilautojensa laakereita. Me vanhoina haravakoneenketjun rasvareina tartuttiin haasteeseen ja lähdettiin reissuun pikimmiten.
Tänään voi salpauselällä, kerrostalot romahtaa ja nakkoosmäet rapautua. Tänään voi vanha eltaantunut chicagolainen lahdenmafiakin näyttäytyä Alexparkin Upo-uusilla Askosta hankituilla ravintolakalusteilla!
Volvo-bussimme kolajaa ja täryyttää kuin piensiemenlajittelija. On kuin hierontatyynyn päällä istuisi. Tampereelle saavutaan perse puutuneena, mikroliikuntaa saaneena. Aurinko paistaa ja the Simpsons pilvet seuraavat meidän matkaa tyyninä ja mitään sanomattomina.
HELSINKI-TUKHOLMA-TURKU 9-10.4.2008 LAIVOOTTELUA.
Laivalle meno oli meikälääselle helppoa ja vaivatonta. Junalla asemalle, grillin kautta raitsikkaan ja putkea pitkin kahta kättä heittäen Viikingin uumeniin. Räpsääsivät oikeen kuvankin portilla. Minä hymyilin.
Tekniikka oli tehnyt siinä vaiheessa jo viis tuntia hommia..
Asiat olivat taas laivamallilla, aittakin katto kallella.
Jokilaivan postimerkin kokoisella lavalla esiintyi tanssiryhmä, miekannielijä, puutarhakonsulentti, turkkilainen ja kazastaanilainen tanssibändi, laivan pursereiden pikkujoulunäytelmäkerho, kontillinen Konttisia ja me.
Voi sitä iloista sekamelskaa. Oli miekkaa, oli tuppea, oli Fiskarssin haravaa, tonttulakkia. Tanssijoiden höyhenpäähineet kutittelivat haarovälejämme ja me yritettiin pitää naamat peruslukemilla vaikka naapuri baarin karaoken ujellus kuuluikin lavalla lujenpaa kuin oma soitto.
Aatu pulikoi ja haukkoi henkeä kuin ahven rumputtajan akvaariossaan ja me yritettiin snorklata parhaamme mukaan biisejä risaisen nuotan läpi, sameassa kampelalle haisevassa rokkiriutassa.
Oltiin tuon kokemuksen jälkeen laittamassa bussia myyntiiin keltaiseen pörssiin. Numero on mulla pikavalinnas...
Tax free-fisua nassuun ja keikka alkoi tuntumaan jo jopa ajoittain sierettävälle..
Seuraavana päivänä oli vuorossa legendaarinen laivanvaihtokaruselli. Meille oli ilmoitettu ja ennalta sovittu että saamme ajaa auton laivaan ja sieltä kuljetamme soittopelit ja rensselit hissillä venhon yökerhoon. Odottelimme kiltisti bussissa kuutisen tuntia laivalle pääsyä ja kun H- hetki koitti ilmoitti laivan perämies ettei suostu edes keskustelemaan moisesta roudausjärjestelystä.
Jaaha, sit tuli kiire. Vartti laivanlähtöön ja meillä kamat autossa ja roudaus tapahtuu yleisöputken kautta..
Viking Line ja perämies ei meiltä siinä vaiheessa kehuja saanut. Porukalla heitettiin kamat laivaan eikä laivan lähtökään myöhästynyt kuin viistoista minuuttia...
Soitettiin siinä vitutustuoksinassa meidän keikkamyyjälle, Petri "laivakeikka" Ekmanille että: "Tämä oli sitte laitimmaanen kerta. Laivakeikat ovat nyt lepo!"
Meille jotenkin sopii tuollaanen sekoilu, härdelli, ja viimetippaisuus. Me soitettiin Selkämeren iltaan armottoman hyvä keikka. Paras laivakeikoistamme !
Viikkarin laivaemäntäkin piti meidät pumpulissa.
Ehkä ei tämä laitimmaanen kerta laivoilla ollutkaan...
JÄMSÄ, HIMOS AREENA 11.4.2008
Himos oli siellä missä arvelimmekin se olevan. Lumet olivat sulaneet sitten viime reissun ja paikalliskaupassa oli lopetus myynti. - 50 %.
Himos on aina himos. Nyt oli vakaata maata jalkojemme alla. Meikälääset maakravut olivat tohkeissaan.
Lumi suli, mustamaa pilkisti rinteissä, moottorikelkat jököttivät kuralammikossa. Me vuokrattiin mönkijät... Kolaroitiin kypärättä, luupäinä, ilman rihmankiertämää hatut päässä Jämsänukon pirtinportinpieleen ja todettiin. "On tämä vain saatana mahtavaa."
Juhannuksena nähdään !
SALO URHEELUHALLI 12.4.2008
Muisteltiin bussireissulla edellistä Salon keikkaa. Vuonna 96 oltiin soittamassa "hot potatoes" Forssa-Turku-Salo- kiertueen päätös keikka, en muista missä. Salossa kuitenkin. Yleisöä oli ainakin 14. Osa oli syömässä..
Tästä iloisesta tapahtumasta johtuen ja siitä huolimatta odotimme illan keikkaa innokkaina.
Seinäjoen "Priimaa menoa"- tapahtuman jälkeen oli puseroon jäänyt roikkumaan pienen pieni otus. Pelko.
Osaammeko isoolla lavalla enää soittaakaan ?
Salon urheeluhallissa sai tuo rinnuksissa kiinni ollut amatööripeikon isätön poikanen kunnolla turpaansa.
Lauantai iltana ei Valcot ja Salorat painaneet mieliä. Kännykkäjätin markkinaosuudella chattasimme itsemme nirvanaan ja lopuuksi paistateltiiin ruumiitamme neljänneskvarttaalin ajan Salolaisten lämpimässä sylissä.
Top 10: n keikka. KIITOS !!
Sun Maid- rusinatopan pohja alkaa näkyä. Rypälesokeri on jo tehnyt tehtävänsä. Maikku soittaa kitaraa etupenkillä. Käsi käy, soitto soi.
Me kuunnellaan hiljaa. On iltapäivän lepohetken aika.
Morjenttes!!
09.04.2008 RAITEILLA JUNA SEILAA !
Valtion ruosteisilla, päällipuolelta kiiltävillä rautatiekiskoilla matkustelen. Italian ihmeellä Pendolinolla roikastan. Routavauriot heittelee vaunua Toijalan kohdilla.
Laivalle miehen mieli tekevi, Viking sellasella pitääs tukholmahan pörähtää. Puolikuus lähtöö paatti satamasta. Tämä juna on jo kaharelta perillä.
Tässähän ehtii käydä Helsingissä ihaalemassa noita teräspellistä tehtyjä, arpakuution ja perunakattilan risteytyksiä, arkisen arkitehdin luomia citynakkikioskeja. Minulla on tapana tehdä aina ristinmerkki moisen komistuksen nähdessäni. Tähän pystyy vain taiteelija ja byrokraatti yhyres!
PIEKSAMÄKI Savonsolmu. Viime keskiviikko, en muista päivän numeroa..
Harvoon pääsee soittamaan oikean kansallisen monumentin sisäpuolelle. Savonsolmu-ravintola oli kuin Sibelius- monumentti. Isojen erikokoisten rautaputkien muodostaman tasakaton alla jyskättiin. Ravintolasalista oli komia näkymä järvelle ja muutenki paikassa vallitsi paikalleen pysähtymisen tunnelma.
Ei toki illalla. Silloin paikalliset risteysasemalaaset juhli kanssamme kuten savonmualla on tapana. Kovvoo ja savvoo!
Hotelli Savonsolmu on ollut äärettömän moderni hotelli ravintola vuonna 74. On ollu iso pallooset ovenkahvat, räikiän punaaset ja myrkyn vihiriät huoneet ja käytävät. Viimesen päälle olevat muoviset kuppituolit ravintolasalissa. Pallon muotoiset kohdevalaisimet. Hiustenkuivaajakin oli muotoilultaan uusinta uutta. Täällä on käyty kaukaakin ihailemassa modernia uutta maailmaa vuonna 74.
Ja mikä parasta, mikään, eikä mitään ole muutettu kolmessakymmenessäneljässä vuodessa.
Savon umpinainen solmu pitää suojella museoviraston voimin ellei sitä ole jo tehty. Mä tulen kettigillä ovehen kiinni jos joku meinaa paikan hajottaa! Kammottavan kaunis paikka, kertakaikkiaan.
NILSIÄ Tahkovuori torstaina.
Täällä ollaan oltu ennenkin. Lava oli paljon isoompi kuin muistettiin. Täällä on aina keikka kulkenut ja niinhän se kulki nytkin. Esiintyminen meni sen verran tapihin että päätettiin uhrata meidän paitamyymälän sirukorttipääte ravintolan jätemyllyn armottomaan kitaan. Se oli soronnoo, kun puristin sanoi että boooo. Rauha POINT n247:n muitolle..
Tampere Pakkahuone perjantaina huhtikuun aluus vuonna 2008.
Nyt mä oon vakuuttunut siitä että Pakkahuone on suomen paras keikkapaikka tällä hetkellä. Isoo avara sali, paljon tilaa, hyvä äänentoisto, valot viimesenpäälle ja yleisö tamperelaasen lepposaa ja kaiken lisäksi vielä tupaten täynnä!
Pakkahuoneella toimi orkesterikin kuin rasvattu villivatussi, vatupassi, katurassi, kahvitassi, rahamassi. Me mentihin kovaa, liput liehuen, isoolla porukalla kuten Tampereella on vappunakin tapana. Ei haitannut vuoden 18 luodinreiät pakkahuoneen seinissä. Perjantaina oli paikalla isoo ilo joka elätteli !
SEINÄJOKI Priimaa menoa- tapahtuma lauantaina, samaisella huhtikuulla 2008
Priimaa menoa tapahtuma oli kuin Etelä-Pohjalainen puutarhan hoito. kaiken pitää olla helevetin isoa ja komiaa. Niin isoa ettei sen hoitamisesta kukaan yksin selviä.
No, onneksi areenalla oli 6500 humalaista puutarhuria paikalla..
Mä nautin joka hereillä olleella solullani tuosta Seinäjoki areenan mielettömästä ihmismäärästä. Se oli jotakin käsittämätöntä. Suuren maailman touhua.
Meillä bändinä on vain ainainen ongelma näiden isojenlavojen monitoroinnin, eli itsensä kuulemisen kanssa. Me poijaat haluttaisiin että lavalla tulee rummut ja basso niin että nuppi tutisee ja pultut lepattaa.
Johanna taas herkän klassisen soittimen ja korvakuulolla soittamisen takia vaati lavasoundia hiljaisemmaksi.
No niin. Borskeitto on valmis.
Monitorimiksaajamme hämmentää soppaa kykynsä mukaan. Toinen käy vaatimassa lisää pippuria, toinen valittaa että turhan tulista on liemi ollu jo kauan..
Me luvatahan ostaa keittokirja ja tavata ruokaohjeita laivalla!
Areenalla emme saaneet kuin krookukset kukkimaan päittemme päällä. Omenapuut jäi leikkaamatta ja ruohokenttäkin lannoittamatta. Pyärtänöitten kulotuskin jäi toiseen kertaan. Ruoho oli sen verran kosteaa.
Onneksi syyslannoitus tehtiin viimevuonna asiallisesti.
Ruskean, mädälle haisevan ruohomassan alta pilkistää jo kevään uusi tuleminen!
Munajuna saapuu Pasilaan, aika siis lopetella.
Lastuna lainehilla S.E.R
02.04.2008 LIIKKUVA VIHERPIHA!
Terveisiä Ähtärin Nesteeltä piitkästä aikaa. Kohti Pieksamäkeä ajellaan. Kevät aurinko lämmittää pyörillä liikkuvaa kasvihuonettamme isoon praasun lailla.
Kukaan meistä bussissa matkustajista ei ole selvinnyt viimereissustakaan. Yöt ollaan kuukittu ja päivät, silmät puolitangossa liehuttu. Ehkä onkin paree pitää tämä yöeläjän rytmi päällä. Olohuoneemme harmaalla sohvalla makoolen ja tuhtia turhaa tuherran.
JÄMSÄ HIMOS 27.3.2008
Tuntuu että me ollahan Himoksen housebändi. On tullu sen verran useen käytyä kääntymässä areenalla.
Mä en voi käsittää, eikö Jämsälääset ikinä kylläänny ?
Taas oli tupa turvoksissa. Väkiä oli kuulemma tullu perämettästä ja Lunnista asti. Hyvä!
Ens viikolla nähärähän..
SAARIJÄRVI SUMMASAARI 28.3.2008
Ai että. Taas saa kirjoittaa Kekkosesta. Summasaari oli aito 70-luvulla rakennettu kansan hyvinvointikeskus mäntymetsäisen järvenrannalla. Suomettuminen ja YYA- sopimus oli vahvasti läsnä näissä punatiilisissä ja tumman ruskiaksi petsatuissa karvalautaseinissä.
Voin sieluni silmin nähdä kuinka Kekkonen on tanssahdellut rakastajattarensa Taaben kanssa Summasaaren parketeilla. Ahti "ulkoministeri" Karjalainen on vetänyt vodkarussiania ja nuokkunut sammumispisteessä tiskillä ja nuori Väyrynen on imenyt itseensä suurten valtiomiesten fuuruja.
Herroolla on ollu kautta historian herrojen elkeet. Niistä ei oo vain ennen tarvinnut lukia lehdistä.
Ikävä kyllä, tuo aika ei enää palaa..
Me soitettiin herrojen rakastajattarien haamuille helvetin kova keikka. Tänään toimi kaikki, parketti pölisi ja Suave hiusrasva tuoksui.
Oli mukava mennä järvenranta mökkihin nukkumaan hyvän rykääsyn päätteeksi kun mäntymetsäkin huokaili tyytyväisyyttään.
IISALMI OLUSET NIGHT-tapahtuma 29.3.2008
Eka kerta Iisalmessa ja keikka oli heti hemmetin isossa pallooluhallissa. Nyt täytyy järjestäjällä olla isoo perintö tulossa.. Kaikki järjestelyt ja systeemit olivat viimeisenpäälle. Järjestäjä jopa houstasi meidät paikalliseen yökerhoonkin keikan jälkeen. Todella hyvää palvelua soittajan retkuille!
Eiliseen Summasaaren vetoon verrattuna ei meinannut lähteä kone millään lentoon. Suihkumoottorit kyllä jylisivät järkähtämätöntä voimaansa.
En tiedä oliko ruuman lasti liian raskas vai oliko siipiin jäänyt sulamatonta jäätä ?
Kiitoradan loppu kuitenkin häämötti vääjäämättä ja kun kones vihdoin otti ilmaa siipiensä alle laskutelineet veivät laskeutumisvalopylväät mukanaan.
Encore meni lyhtyjä ja pylväitä erotellessa.. pakkolaskua ei kumminkaan tehty.
Mä oon ihmetellyt meikäläisiä. Parhaat bileet keikkojen jälkeen on aina jossakin pienemmissä kirkonkylissä, Nivalassa, Luostolla, Alavudella.ym.
Niin nytkin. Iisalmen beebob- yö kerho oli vertaansa vailla. Tanssilattia, värivaloja, savua ja vaarallisia tilanteita. Ei ihminen muuta kaipaa!
Aamuunhan tuo toki meni. Ajattelin siinä seitsemän aikaan mennä hotellimme aamiaiselle kun kerta hereillä vielä olin. Aamu kahvin ja pekonimunamansikkamysli syöpöttelyn jälkeen suuntasin kohti omaa kämppääni.
Aikani haahuiltuani huomasin että olin väärässä hotelissa..
Kyselin sitte postinkantajalta missähän päin se oma bestwisher makuusoppi oikeen sijaitsee...
Iisalmessa oli hyvät kinkerit!
J-kylää kohti mouhutaan. Vaajakosken ääkkös- ruokala saa vieraita. Johannan istuttamat tomaatin taimet ovat jo sirkkalehdellä tuulilasilla. Ei tomaatti rassukat tienneet mihin syntyvät.
Neljä päivää teitä tietämättömiä edessä.
Rakkaurella Simo Emil.
27.03.2008 Eichmann ja Hiidenkylän lähikauppias!?
Nyt on hätä. Hiidenkylän Tarmo- lähikauppiaaltakaan ei löytynyt viinipullonavaajaa.
On torstai ja melekeen jo iltapäivä. Bussi pursuaa suunnitelmia, ideoita, aikatauluttamisia. Tämä on taas näitä iltapäiviä. Penkeillä kiehutaan ja kuohutaan. Ajatukset sinkoilevat kuin pingispallot. Dokumentti Eichmannista rynnii päälle televisiosta. Pieni viinihörppy tekis kyllä terää. On kummallista suunnitella tulevaa kun töllössä tehdään lopullista ratkaisua.
Avaajaa vain ei löydy mistään..
Eilen oltiin Ylivieskassa soittamassa auditorio-keikka. Väki istui kiltisti ja hetkittäin urheiluhallissa oli hiljaista kuin Laurilan Annan kinkereissä. Kanttorin vaimo polki urkuharmoonia isoo tyllihame päällä, luihu kanttori spiikkasi Pääskyset- lastenkuoron laulamaan ja pappi puhui mukavia vanhoolle ihmisille. Lopuuksi laulettihin antaumuksella riemuvirsi!
Huomattiin että tuollaaset kokemukset ovat vallan mukavia kaiken tämän riehumisen ja remuamisen lomassa.
Viimeksi kun oltiin Ylivieskassa, kuljettiin aamuyöstä lampaankoipi kainalossa pitkin pientareita. Silloon ei ollu Jumala mielessä eikä housut jalaas..
Löytänässä ajellaan.
Mä oon ihmetelly mikä helvetin tekstiviestirahankeruuhärdelli tänne meirän kotisivuulle on ilmestynyt. Nyt oon saanut informaatiota.
Riimiä Tähkälle-linkki on Ilmajoen Musiikkijuhlien arpajaaset. Sinne voi lähettää viestejä ja Lauri sitte valittoo parahat päältä. Killingit menöö lyhentämättömänä Musiikkijuhlien pohjattomaan kirstuhun.
Meille voi lähettää edelleen sanontoja meirän keruu sivulle ja täysin ilimaaseksi! Jos haluatte laittaa neulanne suovaan Ilmajoen Musiikkijuhlien puolesta,
sen voi heidän kotisivuilta.
Ohituskaistan alkuun 2 km.
Porukalla alkaa olla orastava nälän tunne. Johanna haluaa väkisin Teboilin kylmäasemalle syömään gluteiinittomia sämpylöitä. Lenni haaveilee, en sano mistä.
Viitasaaren aakkosbaari pelastaa meidät. Iloinen lounasrevohka lähtöö nyt syömähän.
Harri ajaa perinteisen kunniakierroksen ensin. Liput liehuu, takit kahisee, tämä ruokariihi kuulemma muistuttaa Rauman aapismyymälää.
RÖYH !
Voi ku oli taas mukavaa seurata kassamiestä joka yritti myydä bensaa, lounasta, hampurilaisia ja olla vielä kaupan kassalla yhtäaikaa. Mä oon aina ihmetellyt noiden vokaali- ja konsonanttiruokaloiden henkilöstöpolitiikkaa. Sielä otetaan kaikesta kaikki irti.
Noo, nakkikeitto maistui ja automaattikahvi tekee tehtäväänsä pötsissä.
Eichmann on vaihtunut Tribbentroppiin. Suomen kohtalon kysymyksiä kattellaan mahat pulleina yltäkylläisyydestä. Ajatella, tuosta ajasta ei ole kuin 60 vuotta. Huh.
Aukkoja on luvassa hirviaidassa. Haba ajaa Volvoa rajoitinta vasten. Sohjo losajaa rapakaarissa.
Kuka on siirtänyt auringon ja maan paikkaa universumissa?
Talvella kevättää ja nyt keväällä kömyytetään paksujen lumirukkasten keskellä kohti Jämsää ja Himosta.
Pyydysmäelle olis kahdeksan kilometriä ja mäen millää haluaasi lopettaa tätä nypsyttelyä. On sellaanen amatööripeikko-olo. Mä en lähde täältä kulumallakaan, en esipesulla, en porstallakaan.
Pmmp laulaa elämämme ihanimmasta päivästä. Nyt matkustan siinä biisissä. Mä toivon että, matka jatkuis ollenkaan. Mä vain jatkan, jatkan ja jatkan..
Löytyihän se pullonavaaja !
Moii!
17.03.2008 EI MIKÄÄN PURSISEURA !
Onpahan mukava olla kotona taas. Kylälääset olivat roudanneet katuvalon porraspäähän. Kiitosta vaan!
Nyt on jo yksi katuvalo Luhtalanloukolla..
Olipahan reissu. Tämä turnee oli kyllä raskahin rykääsy aikoihin. Melekeen koko porukka sairasti reissussa nuhakuumen, veri roiskui, päät kolisivat rinteisiin, terveyskeskusreissujaki tehtiin melekeen joka päivä. Lääkkeitä oli bussissa pienen apteekin verran.
Joskus ei hyvä tuuri vain jaksa pysyä karavaanin kintereillä.
Huonotuurisen puolitoistaviikkoisen kruunasi eilen Oulun keikalla perinteisesti lapinrundin lopun kunniaksi yleisölle tarjottava Kossupullo.
Lauri löi kyynerpäällään pullon sirokset auki, kuten härmäs on tapana.
No, pullohan räjähti pieniksi säpäleiksi Laten päälle. Pieni paniikin tunne lavalla ja äijä paikattavaksi lasareettihin.
Kymmenen tikkiä laudalla, ei onneksi pahempaa.
Täytyy sanoa, vaikka vaikia reissu olikin, keikat soitettiin armotta ja antaumuksella. Se on mieletöön voima mitä yleisöltä saimme. Kiitoset ääriään myöden pullistuneille lapin hiihtokeskuslomalaisille! Kiimaviikot olivat selvästi alkaneet..
Me ollahan aina tiedetty että me ollaan bändi, eikä mikään pursiseura.
Kun hommat tehdään aina 110 lasissa, huonon tuurin kanssa voi sattua mitä vain..
Nyt mennähän maata !
Moiii.
13.03.2008 KARAVAANI KULKEE TAAS !
Tänään päästään taas lauteille. Jes!
Lauri tuos käppäälöö täynnä virtaa, toipilaan varmuudella.
Tältäkös se tuntui olla terveiden kirjoos?
Nuhaa ja köhää on ollu melekeen meillä kaikilla. Miksaajamme kuume lähenteli eilen neljääkymmentä..
Markokin on jo onneksi paranemaan päin.
Ollaha majaaltu täällä Hotelli Luostotunturissa. Hotellin väki on pitänyt meitä omina poikinaan ja tyttönään. Viimeisen päälle on huolta pidetty. On ollu kotoonen olo. Kiitos!
Lauri pyysi kiittelemään kaikkia jotka ovat toivotelleet pikaista paranemista. Täss tulooo : KIITOSSH !
Kello 12. bussi starttaa ja keplottelemme itsemme kohti Levi tunturia. Vihdoin pääsöö tositoimiin !!
Moiii.
12.03.2008 KIERTUE JATKUU TO 13.3. LEVIN HULLUPORO AREENALTA!
Valitettavasti tämän illan ke 12.3 esiintyminen Ylläksen TAIGA -ravintolassa joudutaan vielä perumaan. Pahoittelemme tilannetta, mutta sairastapauksellehan ei mitään voi. Näillä näkymin kiertue jatkuu to 13.3 Levin Hullussa Porossa virtaa täynnä ja isolla sykkeellä.
seuraavat 10TAKAASIN YLÄHÄ |
|
|
|
|